Kasvatit

1. Kasvattipäivä, Tornio helmikuu -14

joku show menossa ? :)

Vapaa viikonloppu töistä ja harrastuksista siis loistava mahdollisuus sopia kasvattitapaaminen melko lyhyellä varoajalla. Mukaan pääsivät Millan pennuista Tinka, Toivo ja meidän Helmi perheineen. Taikan pojista Bädi perheineen. Millan pennut olivat 4kk:tta ja Taikan pojat 3kk:tta. Mainio aika tavata porukalla. Pennun kanssa on jo arki lähtenyt rullaamaan ja tilanteita ja kysymyksiä herää aivan uudella tavalla kun se pentu on jo siellä kotona.

Päivän aloitimme reilun tunnin metsälenkillä. Parkkipaikalla otimme luoksetuloharjoituksia.   Eli päivän teema oli käydä juurikin niitä mieleen mahdollisesti nousseita kysymyksiä läpi sekä turkin harjaus ja rimmaus. Nämä on toki käyty läpi jo silloin kun pentua on käyty katsomassa ja vielä luovutuksen yhteydessäkin. Tässä välillä on saanut opetella pennun harjausta kotosalla ja mahdolliset "ongelmat" oli hyvä käydä läpi kädestä pitäen uudelleen. Pentujen kannaltahan riemukkainta oli saada kirmata tuttujen pentujen ja aikuisten koirien kanssa koko päivän🙂.

Kertakaikkisen onnistunut ja ihana päivä ❤.

 

 

 

 

 

2. Kasvattiviikonloppu, Lohtaja heinäkuu -14

Kokkola KV- näyttelyn meitä oli tulossa useampi, joten mökin varaukseen ja viikonloppua suunnittelemaan. Sofialle iso kiitos mökkipaikka vinkistä. Mökki merenrannalla, omassa rauhassa = täydellinen paikka. Mukana olivat Millan 9kk:den ikäiset tytöt Tinka ja Helmi sekä Taikan pojat Bädi ja Robin 8kk:tta. Käpäläkoplia oli saman verran, meidän Milla, Taika, Hugo sekä Mariannen ihanainen Minni. Kyllä oli kuulkaa viskettä ja vilinää hela viikonlopun tarjolla 🤪.

Saavuime paikalle perjantai- iltapäivällä. Illan aikana teimme näyttelyreenit. Saunoimme, osa uskaltautui jopa uimaan. Nauroimme ja nautimme koirien leikeistä ja toistemme seurasta.     Lauantaina oli näyttely. Pojat pyörähtivät pentukehässä tuloksin PEK1 ja PEK2. Erinomaisella käytöksellä ja upeilla esiiintymisillä. Hui....kuinka hienoa oli nähdä pojat yhtä aikaa kehässä. Vois melkein sanoa, että tämä pienen pieni kasvattaja oli pakahtua ylpeydestä. Pikkutytöt Tinka ja Helmi esiintyivät JUN-kehässä tuloksin: Tinka EH, Helmi ERI JUK3. Sivulauseessa mainittakoon, että Hugo oli EH JUK4 ja Milla ERI AVK4. Kivalle näyttelypäivälle ja yhdessäololle nostettiin illalla malja. Niin tokihan me hieman reenailtiinkin. Möllitokot, jossa katsottiin millä mallilla on jokaisen alokas luokan liikkeet. Pisteitä ei jaettu, mutta jokainen sai TaikaTuokion T-paidan 🙂. Sofia ja Marianne rakensivat rally-toko radan lauantaina, että sunnuntaina.  Ja voi jee näähän on ihan mestareita rallyssä. Ja ei me kuulkaa koko aikaa jotain reenejä tehty, kuviakin otettiin ihan koko ajan ja enemmäkin olisi saanut ottaa, nimittäin Millasta tyttöineen ei ollut yhtään julkaisukelpoista otosta. Koirille varmaan huikea kokemus rallatella kivalla porukalla maalla, että meressä ja toisinpäin hela viikonloppu. Nukkumaan käydessä tipahtivat samaan tupaan nukkumaan ilman minkäänlaista ramppaamista. 

Mielettömän ihana ja antoisa viikoloppu. Todellakin oikeat ihmiset ja pennut ovat kohdanneet. Olen teistä jokaisesta mahottoman ylpeä ja jokaisen pennun tunnistan sieltä kotipesän laatikosta ❤

Kiitos myös miehelleni, parhalle KePo:lle ikinä ja pojalleni parhaalle Pikku KoPo:lle mukana olosta 💋.

 

 

3. Kasvattipäivä, Kemi heinäkuu -15

Kolmas kasvattipäivä saatiin järjestettyä oikein sopivaan aikaan Millan&Hugon pentujen luovutuksen jälkeen. Pennut olivat vallan hienosti löytäneet paikkansa perheistä. Perusasiat olivat hyvin hallinnassa, joten pientä reeniä eri lajien tiimoilta voitiin mainiosti tehdä. Ihanaa oli nähdä jokaisen pennun ja omistajan välinen hyvä suhde. Pienet olivat oikein kuulolla ja iloitsivat omistajien kanssa yhdessä tekemisestä. Tauoilla sitten leikittiin sisarusten sekä muiden kasvattien kanssa. Suuri kiitos Kemin Koiraharrastajat Ry:lle kun sain vuokrata kentän käyttöömme. Tämä mahdollisti meille useamman lajiin tutustumisen yhdellä kertaa, yhdessä paikassa.

Mukana menossa olivat Toivo (Milla&Devil), Robin (Taika&Luka), Peppi, Dina, Taatsi (Milla&Hugo). Mukana olivat myös Minni sekä Järvinen omien koirien lisäksi.

Aloitimme agilityllä. Putkeen kaikki menivät muitta mutkitta, ilman pelkoja. Onnistui myös hypyn kautta putkeen meno. Puomia otimme erikseen, eikä sekään tuottanut vaikeuksia. Sitten oli vuorossa näyttelyreenit. Pöytä oli jokaiselle tuttu juttu. Keskityimme pöydälle laittoon, kuinka koira parhaiten ottaa itse asennon, kuinka korjataan jos korjattavaa tulee. Kuinka itse liikutaan tuomarin "alta pois", ettei häiritä arvostelua. Liikutettiin yhdessä ja erikseen, ympyrää ja edestakaisin. Sekä seisottaminen maassa.

Kahvitauon jälkeen oli vielä rally-tokoon tutustuminen. Teimme pienen radan muutamalla kyltillä. Omistajat omaksuivat asian nopeasti ja rata sujui sen myötä kaikilla todella mallikkaasti. Päivä meni todella nopeasti. Kotia ajellessani minulla oli hymy huulella 😋.

Kiitos Mariannelle kun pitkän matkan päästä tulit vieraaksemme. Kiitos avusta sekä valokuvista.

 

 

 

 

Uusimmat kommentit

27.07 | 18:58

Hauska tavata.
Olen Taku ja asun pysyvästi Oulussa.
Näin verkkosivustosi ja kirjoitimme sinulle tämän sähköpostin.
innolla kuulevani sinusta. Taku

12.04 | 11:41

Hei. Onko teille tulossa koska pentuja?

28.09 | 09:32

Kiitos Onnenpotkun hyvästä ja monipuolisesta alku elämästä. Matkustimme pitkän 10h matka ja pikkuinen oli tosi reipas. Ei yhtään pahoinvointia.

03.08 | 15:18

Herttanen sentään kun söpöjä