TaikaTuokion TouhuSheltit

TT Aamu-Usva 7kk ROP&KP Pello 22.4.17 Tuomari Leni Finne

Lämpöisesti Tervetuloa

TaikaTuokion sivuille .
Olen Teresa Tuomela Torniosta. Olen suorittanut eläintenhoitajan AT, opiskellut eläintenkouluttajaksi ja koirahierojaksi.

 Perheeseeni kuuluvat mies, kaksi lasta ja sheltit Käpäläkoplan Milla,Taika ja Hugo sekä omat kasvatit Taikatuokion EnsiHetki "Helmi" ja KeväänKatse "Iines". Sijoituksessa ovat TaikaTuokion LapinLuomous "Peppi", LounaTuuli "Hilla" ja Aamu-Usva "Usva".

Olemme paljon liikkuva ja harrastava perhe. 
Koirieni kanssa harrastan tavoitteellisesti ja kilpailen, lajeina ovat toko, rally-toko, agility ja näyttelyt.

Pentueet suunnitellaan huolella, sillä ajatuksella, että jokaisesta pentueesta jää itselle jatkoa, joko kotia tai sijoitukseen. 
Pennut kasvavat perheen keskellä, tottuen normaaliin perheen arkeen ja siihen kuuluviin ääniin ja tapahtumiin. Tavoitteenani on kasvattaa rotumääritelmän mukaisia terverakenteisia, toimintakykyisiä, terveitä sekä rodunomaisella suloisuudella, kauneudella & komeudella varustettuna.
Jalostukseen käyttämäni koirat on terveystutkittuja, näyttelyissä palkittuja ja ovat menestyneet tokossa/rally-tokossa/agilityssä.

Astutettava, toiveessa äitikoiraksi tuleva narttu jää ensimmäisestä vuotopäivästä alkaen harrastuksista lomalle.

Tässä ajatuksena se, että reenaamme paljon ja haluan ajaa alas kaiken stressin ja kiihtymisen kantoajaksi. Äitikoira on kanto-ja pentuajan perheen tärkein koira. Hänen tarpeet ja hyvinvointi on ykkösasia, jotta hänellä on parhaat edellytykset hoitaa pienokaisiaan. 

Pennut ovat äitinsä rakkaassa ja huolehtivassa hoidossa noin 3 viikkoisiksi. Sitten he muuttavat olohuoneeseen pentuaitaukseeen perheen keskelle. Hereilläolo aikansa saavat tutustua, leikkiä ja touhuta mielinmäärin aitauksen ulkopuolella.

Pentujen ollessa noin 4 viikkoisia, heidän kanssa aletaan leikkiä yhdessä ja jokainen saa myös päivittäisen privaattileikkihetken. Tähän on osallistuneet kaikki perheenjäsenet. Leikimme pallolla, vetoleluilla. Tutustumme myös tunnistusnouto kapulaan, metallinouto esineeseen ja noutokapulaan. 

Jokaiselle pennulle nuo ovat olleet tuttuja juttuja viimeistään 7 viikkoisena, myös metalli .

Toki pentujen kanssa leikitään ja touhutaan ennen tuota 4 viikon ikääkin. Tuossa 4 viikon iässä ovat jo ketteriä liikkumaan ja aktiivisemmat leikit rupee onnistumaan.

Pöytä tulee myös tutuksi ja turvalliseksi paikaksi seisoskella.

Ennen luovutusikää olemme myös käyneet ulkoilemassa muutaman kerran pois tutulta ja turvalliselta kotipihalta.

Autoilemaan ehtivät myös muutaman kerran ennen muuttoa omiin koteihin.

Ensisijaisesti toivon pennuille harrastavaa ja rodusta kiinnostunutta kotia.

Pidän erittäin tärkeänä, että olet kiinostunut tutkituttamaan koirasi silmät, lonkat, kyynärät ja polvet. Sopiva ajankohta olisi vuoden-kahden iässä.

Tärkein on kuitenkin rakastava ja loppuelämän koti pennulle, joka saa kasvaa ja elää kanssasi hienon elämän. Antaen paljon iloa, hyvää mieltä, seuraa, ollen lenkkikaverisi ja saaden paljon rakkautta, hoivaa sekä sopivasti kuria.

Ainakin pentukurssin tai vastaavan suosittelen käymään. 
Haluan kuulla teistä pennun muuttaessa luoksesi ja toivon yhteydenpitoa jatkossakin.
Olen aina käytettävissäsi ja apunasi asiassa kuin asiassa.

- Olen suorittanut kasvattajan peruskurssin
- Suomen Kennelliitto Ry:n jäsen
- Shetlanninlammaskoirat Ry:n jäsen

- Tornion Kennelkerho Ry. jäsen

- Kemin Seura-ja Palveluskoirakerhon jäsen

- Kemin Koiraharrastajat Ry. jäsen



Hieman itsestäni

Koiria olen harrastanut lähes 25 vuotta. Ensimmäinen kisakoirani ja se  "elämäni koira" 
oli belgianpaimenkoira malinois narttu, jonka kanssa harrastin näyttelyitä, tokoa, PK-jälkeä-ja hakua. Tämä upea koira eli lähes 16 vuotiaaksi ja jätti suuren kaipauksen ja kauniit, rakkaat muistot sydämmiimme.

Ensimmäinen sheltti Milla, hankittiin tyttärelle. Hän kävi Millan kanssa koirakerhomme tapakasvatuskurssin ja jatkoi tokoa alo/avo ryhmässä ja kouluttikin Millan alokas luokan liikkeet melko hyvin osaavaksi. Hänen oma ykkösharrastuksensa ja koulu vievät kuitenkin niin paljon aikaa, ettei jäljelle jäänyt aika riittänyt viemään heitä eteenpäin.
Tuumin tilannetta ja totesin, että on Milla liian taitava jäämään pelkäksi suloiseksi lenkkikaveriksi ja niin sain luvan aloittaa Millan kanssa tokon treenauksen.
Ja niin hurahdin sheltteihin!!! Ihana koira. "Hyväpäinen" PikkuTouhuPeppu, joka tekee kaiken sata lasissa. Loistava harrastuskaveri agilityssä ja tokossa.
Varustettu vielä suloisella kauneudella. Millan kanssa kilpailen agilityssä 3 lk. ja tokossa on kilpailuoikeus voittajaluokkaan.
Näyttelyissäkin käymme ahkerasti.
Rally-tokossa on tienattu RTK2

Taika  harrastaa tavoitteellisesti tokoa. Agility on sivulajina.
 
Rally-toko kuuluu myös Taikan reeneihin.     
Taika depytoi tokokokeissa vuoden täytettyään ja tulos oli huima:
1-tulos, 194 pist. KP
Nuori koira toimi koetilanteessa loistavasti.

Hugo harrastaa ja kilpailee tokossa sekä rally-tokossa. Agilityä reenaillaan.
Varsin säpäkkä poika.
Helmi harrastaa ja kilpailee myös tokossa sekä rally-tokossa. 
Agilityä reenaillaan. Sähäkkä, nopea ja tulinen tyttö joka ei paljon ohjaajaa varo.
Iines harjoittelee myös tokoa ja rally-tokoa.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

Mirja Faarinen | Vastaa 31.08.2014 21.52

Ihania koiria sinulla. Ja hienot asenteet kasvatustyösi suhteen.

Teresa 17.10.2014 04.24

Kiitos Mirja.
Olen kanssasi samaa mieltä, että minulla on käynyt onni kun olen saanut hienoja koiria. Ovat kaikki minulle kovin rakkaita ystäviä <3

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

14.07 | 17:12

Kiitos Päivi

...
07.07 | 16:56

Ihania kuvia

...
20.10 | 03:15

Ihana Milla <3

...
17.10 | 04:24

Kiitos Mirja.
Olen kanssasi samaa mieltä, että minulla on käynyt onni kun olen saanut hienoja koiria. Ovat kaikki minulle kovin rakkaita ystäviä <3

...
Tykkäät tästä sivusta